Skuld

Skuld Volusia on Feliinimatriarkaatin johtohahmoja. Häntä luonnehditaan pelottavan älykkääksi ja viekkaaksi läsnäoloksi. Juuri terävän älynsä vuoksi hänen tietotaitonsa erityisesti mekaanisen suunnittelun saralla on vertaansa vailla. Hän on teknisen tietämyksen ohella myös mestarillinen kemisti. Hänen suurin saavutuksensa on MUUPA – sarjan automatisoidut taistelurobotit. Vaikkakin hän viettääkin paljon ajastaan laboratoriossaan, hän ei kuitenkaan osaltaan epäröi astua taistelukentälle ”näytteiden” keruun niin vaatiessa.

Hän on suoraan vastuussa feliinikansan teknologisesta ylivoimasta ja hyvinvoinnista, joskin monien sauriani-,  ja caniinihenkien kustannuksella. Näennäisestä kylmyydestään huolimatta hän jakaa salaperäisen, äidillisen yhteyden adoptiotyttäreensä Zisa Ar’ceth – Saberioniin. Hän on Volusia- klaanin päällikkö ja näin yksi kolmestatoista crestistä.

Skuld emännöi Breakout– selvitytymispeliä yksityisessä lääkintälaitoksessaan. Ohjelman tavoitteena on viihteen ohella kehittää tuntemattomasta syystä caniinien ja saurianien taistelukykyä. Tämän hän saavuttaa testaamalla vangeillaan monia taistelukäyttöön kehitettyjä ”parannuksiaan”, kuten exosiipiä ja kokeellista häiveteknologiaa.

Hänen hiuksensa ovat korpinmustat. Ne ovat latvoistaan sotkuiset ja ulottuvat hartioille. Vaatetus käsittää yhdistelmän kirurgin vaatekertaa, suojalaseja ja mekaanikon varusteita. Kädessään hänellä on mustat hansikkaat. Tämän silmät ovat kiiluvan keltaiset ja kehossa on sarja tuntomerkinomaisia mustia täpliä. Neljä näístä on oikeassa silmäkulmassa, neljä oikeassa poskipäässä ja neljä viimeistä kaulassa. Häntä on katki tyvestä ja sittemmin korvattu kyberneettisellä versiolla.

// Historia – Skuld

Suuri rotusota

Midgårdin Taistelu

Skuld on taistelun aikana vaarallisella tehtävällä Kristallivartioston Päätemppelissä. Palattuaan hän johtaa Valkyriasyksikön ratsiaa caniinisektorille.

Taistelun jälkeen käy ilmi, että ibis- palkkasoturialus on syöksynyt maahan jahdatessaan Odinia. Tapahtuma, joka kiinnostaa Skuldia suuresti.

Thothin Päähine Skuldin hyppysissä.

Feliinijohtaja tutkii prinssi Merua oppilaansa Zisan kanssa. Saurialaisprinssi on pakotettu osallistumaan Breakout-peliin taatakseen kansansa puolueettomuuden suuressa rotusodassa.

Lue lisää – Aesir Chronicles Wikia!